Sinun tähtesi täällä

29,90 €

Osta verkkokaupasta

Kuvaus

Avoin muistelmateos vuosista isänmaan palveluksessa.

Jenni Haukio on kokenut Suomen palvelemisen ja asemansa tasavallan presidentin puolisona etuoikeutena ja kunniatehtävänä. Sinun tähtesi täällä kertoo siitä näkyvästä ja näkymättömästä työstä, jota Haukio on isänmaan hyväksi tehnyt jo kymmenen vuoden ajan.

Jenni Haukio kuvaa menneitä vuosia ainutlaatuisella tavalla, jossa yhdistyvät muistot, yhteiskunnalliset näkemykset, julkaistut kirjoitukset, lähetetyt kirjeet ja pidetyt puheet. Hän kirjoittaa kohtaamistaan ihmisistä, avaa presidentin puolison roolia sekä kertoo työstään itselleen läheisimpien teemojen parissa. Näihin lukeutuvat luonnon ja eläinten suojelu, lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen, lottien ja veteraanien henkisen perinnön vaaliminen sekä suomalainen kirjallisuus, taiteet ja kulttuuriperintö.

Jenni Haukio kertoo avoimesti vuosistaan Suomen palveluksessa ja vie lukijansa tilanteisiin, joista julkisuudessa nähtyjen kuvien taakse kätkeytyy runsaasti aiemmin sanomatonta. Haukion ääni on rehellinen ja herkkäviritteinen ja soljuu kuin runo.

Jenni Haukio on runoilija ja valtiotieteen tohtori, jonka puoliso on tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Ennen Niinistön presidentiksi valintaa Haukio työskenteli muun muassa kokoomuksen viestintäpäällikkönä, ja puolisonsa kausien aikana Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajana. Hän on julkaissut kolme runokokoelmaa ja toimii tällä hetkellä vapaana kirjailijana.

Saatavuus

6+ kirjaa saatavilla
1-5 kirjaa saatavilla
0 kirjaa saatavilla

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789510490129
Sidosasu
Kovakantinen kirja
Sivuja
302
Kustantaja
WSOY

Henkilökunta suosittelee

Mielenkiintoinen, viisas, koskettava ja kunnioitusta herättävä katsaus merkittävään työhön.

Jenni Haukion Sinun tähtesi täällä herätti kunnioitusta ja ihmetystä siitä miten nuori ihminen on niin viisas, empaattinen, taitava, pystyvä ja aikaansaapa.

Kirjassa käydään läpi paitsi presidentin puolison tarkoin suunniteltua arkea ja sen vaatimuksia, myös mielenkiintoisia detaljeja ja sattumuksia, joilla on historiallisia vaikuttimia. Tätä kautta päästään kurkistamaan monen muunkin maailmalla vaikuttavan presidentin tai kuninkaan puolison elämään ja tuntemuksiin.

Jokaisen tehtävän myötä Haukio pohdiskelee myös laajemmin esille nousevia dilemmoja, mikä tuntuu sopivan maan äidin ja filosofian tohtorin suuhun. Toki moneen aiheeseen hän löytää runoilijana ja runoteosten keräilijänä myös sopivan säkeen tai ajatelman, mikä tuo vertauskuvallista nostetta käsiteltävälle asialle, kuten myös kirjan nimelle.

Mielenkiintoinen, viisas, koskettava ja kunnioitusta herättävä katsaus merkittävään työhön, jota ei ole määritelty virallisesti, vaan on siihen lähteneen henkilön näköinen.

Taru T, Espoo Tapiola