Tavallisia koteja

2990
Varastossa
SKU
Tämä kirja kertoo kuvin ja tekstein kuuden suomalaisen asuinkerrostalon tarinaa. Talot ovat tavallisia asuintaloja eri vuosikymmeniltä 1930-luvulta 1990-luvulle, mutta jokaisella on omat kiinnostavat erityispiirteensä. Kirjassa kerrotaan, mitkä ihanteet ja periaatteet ohjasivat aikanaan talojen suunnittelua ja miten nämä ihanteet ovat kestäneet aikaa. Asukkaiden haastatteluista ilmenee, että moni vuosikymmenien takainen ratkaisu toimii yhä. Sotien jälkeisinä niukkuuden ja tehorakentamisen vuosina suunniteltiin ja rakennettiin runsaasti viihtyisiä asuinalueita, jotka ovat edelleenkin haluttuja. Runsaat valokuvat historiallisista kuvista tätä kirjaa varten otettuihin uusiin kuviin näyttävät suomalaisen arjen ympäristön värikkäänä ja monimuotoisena. Lähiöt ovat kaikkea muuta kuin harmaita. Kirjaa varten mittakaavassa piirretyt asema-, leikkaus- ja pohjapiirustukset havainnollistavat suunnitteluratkaisuja ja mahdollistavat kohteiden vertailun keskenään. Kirja on tarkoitettu suunnittelijoille, arkkitehtiopiskelijoille, kaavoituksesta, rakentamisesta ja asumisesta päättäville viranomaisille sekä jokaiselle omasta asumisestaan kiinnostuneelle. Se kertoo, millaista asuinympäristöä ihmiset arvostavat ja mikä tekee kodista kodin
Verkkokauppa.  Tuote ei ole saatavilla verkkokaupasta. Tarkista myymäläsaatavuus.
HelsinkiItisJumboTampereTapiolaTurku

Sidosasu
Nidottu
Format
Haka- tai satulasidottu
ISBN
9789522671165
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
15.02.2016
Koko
-
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Write Your Own Review
Arvostelun kirjoittaminen vaatii tunnistautumisen. Kirjaudu sisään tai luo tili helposti tästä