Sattunut syntymään

3190
Varastossa
SKU
Omakohtainen romaani naiseksi ja taiteilijaksi kasvamisesta ”Kuusivuotiaasta asti hän muistaa johdonmukaisesti koko elämänsä, kaiken mitä on tapahtunut.”Kun Assi ja Essi syntyvät jatkosodan aikana, äiti pelkää pienten kaksosten hengen puolesta. Mutta tytöt jäävät eloon ja varttuvat kiireisten vanhempien, riitelevien tätien ja esikoisen roolistaan ylpeän isosiskon huomassa. Assin elämässä myrskyisät avioliitot ja dramaattiset vaiheet seuraavat toisiaan. Sotien jälkeisestä ajasta matkataan nykypäivään, varsinaissuomalaisesta kauppalasta pääkaupunkiin ja itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin. Suomi muuttuu vähitellen – niin myös Assi. Tuula-Liina Varis katsoo säälimättömän tarkasti vuosikymmenien taakse ja kirjoittaa arkisesta elämänmenosta lämmöllä ja viisaudella. Romaanin Assista on kasvanut kirjailija.Tuula-Liina Varis (s. 1942) käsittelee kirjoissaan oivaltavasti muun muassa naisen elämää ja parisuhdetta. Hänen muistelmansa Kilpikonna ja olkimarsalkka (1994) avioliitosta Pentti Saarikosken kanssa on jo klassikko. Esikoisromaanin Maan päällä paikka yksi on (1999) jälkeen Varis on julkaissut yli 20 teosta sekä yli tuhat kolumnia eri lehdissä. Varis on toiminut Suomen Kirjailijaliiton ensimmäisenä naispuheenjohtajana, juontanut YLE 1:n ikimuistoista Kirja A & Ö -ohjelmaa ja ollut viimeiset 20 vuotta järjestämässä Joensuun kirjallisuustapahtumaa.

Huomioithan että saatavuus voi muuttua nopeastikin. Varaa kirja verkosta ja nouda se Helsingin myymälästä.

Tilapäisestä järjestelmäongelmasta johtuen pyydämme ystävällisesti tarkistamaan Tampereen myymälän kirjojen saatavuuden puh numerosta 046 876 1609 tai sähköpostitse tampere@akateeminen.com

Varaa & nouda.  Varauksen käsittelyaika 1-2 arkipäivää.
HelsinkiTampereTapiolaTurkuVaasa
Omakohtainen romaani naiseksi ja taiteilijaksi kasvamisesta ”Kuusivuotiaasta asti hän muistaa johdonmukaisesti koko elämänsä, kaiken mitä on tapahtunut.”Kun Assi ja Essi syntyvät jatkosodan aikana, äiti pelkää pienten kaksosten hengen puolesta. Mutta tytöt jäävät eloon ja varttuvat kiireisten vanhempien, riitelevien tätien ja esikoisen roolistaan ylpeän isosiskon huomassa. Assin elämässä myrskyisät avioliitot ja dramaattiset vaiheet seuraavat toisiaan. Sotien jälkeisestä ajasta matkataan nykypäivään, varsinaissuomalaisesta kauppalasta pääkaupunkiin ja itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin. Suomi muuttuu vähitellen – niin myös Assi. Tuula-Liina Varis katsoo säälimättömän tarkasti vuosikymmenien taakse ja kirjoittaa arkisesta elämänmenosta lämmöllä ja viisaudella. Romaanin Assista on kasvanut kirjailija.Tuula-Liina Varis (s. 1942) käsittelee kirjoissaan oivaltavasti muun muassa naisen elämää ja parisuhdetta. Hänen muistelmansa Kilpikonna ja olkimarsalkka (1994) avioliitosta Pentti Saarikosken kanssa on jo klassikko. Esikoisromaanin Maan päällä paikka yksi on (1999) jälkeen Varis on julkaissut yli 20 teosta sekä yli tuhat kolumnia eri lehdissä. Varis on toiminut Suomen Kirjailijaliiton ensimmäisenä naispuheenjohtajana, juontanut YLE 1:n ikimuistoista Kirja A & Ö -ohjelmaa ja ollut viimeiset 20 vuotta järjestämässä Joensuun kirjallisuustapahtumaa.
Sidosasu
Sidottu
Painos numero
1
ISBN
9789510436219
Kieli
suomi
Sivut
356
Julkaisupäivä
20.04.2020
Koko
21.1 x 3.6 x 3.2 cm
Myymäläsaatavuus
Helsinki, Tapiola, Vaasa
Alaotsikko
romaani
Write Your Own Review
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa arvosteluja. Ole hyvä ja Kirjaudu sisään tai Luo tili