Nykyajan ilmasodankäynti

2990
Varastossa
SKU
Pentti Perttulan teos on perusteellinen selvitys ilmavoimien nykyaikaisesta käytöstä. Ilmavoiman merkitys on laajentunut parin viimeisen reilun vuosikymmenen aikana perinteisestä ilmatilan alueellisen koskemattomuuden turvaamisesta tai toiminnasta taistelualueella. Pelkällä ilmavoiman käytöllä on viime vuosina pyritty saavuttamaan mitä erilaisimpia päämääriä, kuten siviiliväestön suojelu Libyassa, kemiallisten aseiden käytön estäminen Syyriassa tai siepattujen sotilaiden vapauttaminen Libanonissa. Myös sotilaallinen varustautuminen näyttää kulminoituvan yhä enemmän ilmavoimaan. Esimerkiksi Venäjä on näyttänyt sotilaallista mahtiaan nimenomaan ilmavoimillaan erityisesti Itämerellä ilmatilaloukkauksin ja hyökkäysharjoituksin. Venäjän ilmavoiman käyttö Georgian sodassa 2008 osoitti NATO:lle, että Baltian puolustamiseen tarvitaan muutakin kuin neljän hävittäjäkoneen ilmatilan vartiointilaivue. Siksi juuri Puolalla on nykyään Euroopan uudenaikaisin hävittäjäkalusto. Ilmavoimalla on Baltian puolustamisessa merkittävä rooli, koska vain sillä voidaan reagoida riittävän nopeasti. Myös Suomella ja Ruotsilla uskottavan puolustuksen kivijalka on hävittäjävoima. Vain riittävä ilmavoima takaa edellytykset maa- ja merivoimien tehokkaalle toiminnalle sotilaallisessa konfliktitilanteessa. Pentti Perttula (s.1973) on euralainen tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän esitelmöi sotilasilmailuaiheista ja on julkaissut aiheesta useita artikkeleita ja tietoteoksia, mm. Jyrisevä taivas - Israelin ilmamahdin synty ja kehitys sekä Suomen ilmavoimien värit 1918-2013 - The Colors of the Finnish Air Force (yhdessä Jouni Rönkön ja Kyösti Partosen kanssa).
Verkkokauppa. .  Tilausaika 2-5 päivää
HelsinkiItisJumboTampereTapiolaTurku

Sidosasu
Sidottu
ISBN
9789523122154
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
15.10.2015
Koko
-
Myymäläsaatavuus
Helsinki, Tapiola, Tampere
Write Your Own Review
Arvostelun kirjoittaminen vaatii tunnistautumisen. Kirjaudu sisään tai luo tili helposti tästä