Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa

3990
Varastossa
SKU
”Emme etsi ongelmia, etsimme ratkaisuja.” Laaja-alainen erityisopettaja on pedagoginen asiantuntija ja moniosaaja, jota tarvitaan nykykoulussa jatkuvasti. Mitä vahvempi ammattitaito laaja-alaisella erityisopettajalla on, sitä vahvemmalla pohjalla on oma jaksaminen hektisessä työssä. Tässä kirjassa kerrotaan, miten laaja-alaisen erityisopetuksen voi järjestää yläkoulussa niin että siitä on todellista hyötyä niin oppilaille kuin opettajille. Kirja auttaa jäsentämään monimuotoista työnkuvaa ja antaa eväät työn hallintaan. Kirjassa kuvaillaan yläkoulussa työskentelevän laaja-alaisen erityisopettajan työn haasteita ja annetaan ratkaisuja niiden voittamiseen. Kirjasta saat neuvoja muun muassa työrauhan lisäämisen ja eriyttämisen keinoihin, lukivaikeuksisten tukemiseen, pedagogisten asiakirjojen kirjoittamiseen, oppimisvaikeuksien kartoitukseen sekä yläkouluun siirtyvien nivelvaihepalavereihin. Erityisen tärkeässä osassa on laaja-alaisen erityisopettajan konsultoiva ja ennalta ehkäisevä työ, sillä niiden tarve on kasvanut lakimuutosten ja uuden opetussuunnitelman myötä.
Verkkokauppa.  Tilausaika 2-5 päivää
HelsinkiItisTampereTapiolaTurku

Tekijä
Sidosasu
Nidottu
Format
Haka- tai satulasidottu
ISBN
9789524518109
Kieli
suomi
Kustantaja
Julkaisupäivä
15.02.2018
Koko
-
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Write Your Own Review
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa arvosteluja. Ole hyvä ja Kirjaudu sisään tai Luo tili