Suo muistaa

29,90 €

Osta verkkokaupasta

Kuvaus

Päivänpolttava romaani suosta ja ihmisestä luonnon osana

Pohjoisen pitäjän vanha koulu on ollut pitkään hylättynä. Aapasuo koulun takana on kuulunut maisemaan jo kauan ennen kuin ihminen piirsi kunnalle rajat. Suo ei ole ojituksesta huolimatta taipunut metsäksi, mutta se on muuttunut. Juho ostaa koulun ja työhevosen. Hän perustaa tilalle ekoyhteisön, jonka päämääränä on ennallistaa suo.

Valokuvaajana maailmalla työskennellyt Hellä palaa tekemään kuolinsiivousta vaarinsa taloon. Kylä on tyhjentynyt asukkaista, mutta ihmisen kädenjälki on koventunut seudulla. Lapsuusmuistojen maisema on kadonnut.

Juho ja Hellä etsivät paikkaansa muuttuneessa luonnossa. Se vetää heitä toisiaan kohti - ja pois.

Mihin riittää halu tehdä hyvää? Entä mitä on vielä mahdollista saada takaisin?

Jenni Räinä (s. 1980) on Oulussa asuva toimittaja ja palkittu tietokirjailija. Hän on asunut lapsuutensa soiden keskellä ja kulkenut myöhemmin dokumentoimassa sivukylien ihmisten elämää. Suo muistaa on hänen esikoisromaaninsa.

Saatavuus

6+ kirjaa saatavilla
1-5 kirjaa saatavilla
0 kirjaa saatavilla

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789512424535
Sidosasu
Kovakantinen kirja
Sivuja
261
Kustantaja
Gummerus

Henkilökunta suosittelee

Oivaltava ja ajankohtainen

Jenni Räinän Suo muistaa myi itsensä kauniilla kannellaan.

Odotin tietenkin syvällistä luonnonläheistä tarinaa mielenkiintoisella, mystisellä ja taiturimaisella twistillä, niin kuin eräs yhdysvaltalainen eläintieteilijä teki.

Tämän kirjan anti oli kuitenkin hieman toisenlainen. Toki luonto on aistikkaasti lähellä, tiiviisti läpi kirjan. Räinähän oli ansiokkaasti mukana tieto-Finlandian voittaneessa metsäkirjassa. Kyse on kuitenkin ekoyhteisön yrityksestä palauttaa luontoa ennalleen ennallistamalla soita.

Juoni kuljettaa mukaan ihmisiä ja tekijöitä, joiden myötä lukija ymmärtää että ympäristöteoilla voi olla kaksi, toisensa poiskin sulkevaa puolta. Pienen ihmisen yritysten epätoivoisuus ahdistaa kun kuluttamisen asennemuutos on vaikeaa, ympäristö häilyy jo lopun edessä, eikä isoille epäkohdille enää mahda mitään.

Samaan aikaan toisaalla samalle seudulle saapuu nainen tekemään vaarinsa talon kuolinsiivousta ja tutustuu ekoyhteisöön. Hänen kauttaan konkretisoituu ympäristöstressin aiheuttamat erimielisyydet ja kylien autioituminen.

Rauhalliseen tekstiin on ladattu tunnetta sekä moitteen ja kannustuksen symboliikkaa. Kuinka meidän vielä käy?

Taru T, Espoo Tapiola