Kouluaikana teimme kaverin kanssa esitelmän Turun palosta. Muistan eläytyneemme ajan tapahtumiin esimerkiksi hälyttämällä palosta lehmänkellolla.

Nyt palasin syventäviin tunnelmiin kahden kirjan voimin. Ensin luin Roope Lipastin historiallisen lastenromaanin Turun palosta. Sankarit ovat Palavan kaupungin lapsissa fiktiivisiä, mutta luettuani Tieto-Finladia -ehdokkaanakin olleen ja lukijoiden suosikiksi nousseen Hannu Salmen Tunteiden palon, totesin Lipastinkin tehneen kotiläksynsä. Koukuttava seikkailu täynnä vauhtia ja vaaratilanteita noudatteli hienosti historian tapahtumia, ja veikeät hahmot toivat tarinaan jopa huumoria.

Kirjoissa oli paljon yhtymäkohtia palon kulusta, sammutusvaikeuksista, ihmisten hädästä ja lieveilmiöistä. Lipasti on onnistunut kuitenkin kirjoittamaan traagisista asioista lapsille sopivin annoksin. Lisäksi oli mielenkiintoista lukea sen ajan elämänmenosta lasten näkökulmasta. Seuraavassa osassa seikkailevatkin sitten rauniokaupungin lapset.

Salmen kiehtovasti koottu tietokirja on tehty osin vetävän tarinanomaisesti, niin paljon kuin arkiston aarteet sen mahdollistavat. Tarina kerrotaan muutaman avainhenkilön silmin; eri luvuissa eri vaiheista ja näkökulmista.

Johtoajatuksena ovat ihmisten tunteet ja kokemukset. Epätoivo, viha, ahneus, syyllisten etsiminen, luovuttaminen ja lamaannus menetysten myötä ovat karua luettavaa. Kyseessä olivat niin yksilön kuin yhteiskunnallisetkin menetykset. Ja niin kuin tultakin, oli vaikea hallita ja pysäyttää huhuja, jotka sitkeästi levisivät palon syistä – jopa Agricolan muistiinpanoista oppikirjoihin asti.

Tilanteesta poiki tunnetasolla jotain hyvääkin. Auttamishalua löytyi niin lähimmäisten kuin hallitsija taholta. Päällimmäisenä velloivat kuitenkin pitkään negatiiviset tuntemukset, palotarinoista syntyneitä perinnelauluja myöten. Vaikuttava teos!