En voi sua unhoittaa poies

31,90 €

Osta verkkokaupasta

Kuvaus

Hyväsydäminen ja palavasieluinen Emerentia Brant asuu Oulussa isänsä ja hienostelevan äitipuolensa porvaristalossa. Emmi opettaa lukemista lapsille mamselli Wacklinin tyttökoulussa ja aikuisille köyhäintalolla, huolehtii palvelusväestä sekä kituvan kotitilansa asioista. Ainoa, mikä Emmiä ei kiinnosta lainkaan, on äitipuolen junailema avioliitto Brantien kauppahuoneen perijäksi kaavaillun nuoren harjoittelijan kanssa - tai avioliitto ylipäänsä.

Siksi onkin hämmentävää, ettei Emmi saa erästä Tukholmasta Ouluun vierailulle saapunutta jäykkäilmeistä aatelisherraa mielestään. Tämä Laurence von Rosen ottaa itsensä aivan liian vakavasti, ja on sitä paitsi lupautunut solmimaan säätynsä mukaisen avioliiton Tukholmaan palattuaan.

Emerentialla on niin paljon tekemistä, ettei hän ehdi antautua lemmenasioille. Mutta sitten tapahtuu jotain, mikä saa hänet huomaamaan, että myös omasta onnestaan on huolehdittava, sillä kukaan muukaan ei voi olla siitä vastuussa.

En voi sua unhoittaa poies kuvaa verevästi ja viihdyttävästi itsenäisen nuoren naisen elämää pohjoisessa tervakaupungissa aikana, jolloin uskoa ihmisten vapauteen tai yhdenvertaisuuteen ei pidetty hyveenä, toisin kuin tuottoisia naimakauppoja.

Saatavuus

6+ kirjaa saatavilla
1-5 kirjaa saatavilla
0 kirjaa saatavilla

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789515259769
Sidosasu
Kovakantinen kirja
Sivuja
445
Kokoelma
Oulujoen helmet
Numero sarjassa
1
Kustantaja
Kustantamo S&S

Henkilökunta suosittelee

Realistinen elämänmeno niin rikkaan kuin köyhän, ja niin ruotsalaisen kuin suomalaisen näkökulmasta Oulun paloineen pitää tarinan jalat uskottavasti maassa.

“Lumoava historiallinen rakkausromaani 1820-luvun Oulussa”, lupaa takakansi.

Kyllä kyllä, minut Anu Vähäahon En voi sua unhoittaa poies lumosi ainakin. Rakastan vanhan ajan romantiikkaa huokuvia kirjoja, joissa ajalleen epätyypillisen itsellinen nainen taistelee odotuksia vastaan, joissa junaillaan ja juonitellaan omaisuus- ja ihmissuhdeasioita, ja joissa luokkaeron ja kunniallisen käytöksen (sekä luihun petturin) pakottamana tärkeät asiat jäävät kertomatta ja rakastavaiset lähestulkoon ajautuvat erilleen.

Lisäksi Vähäahon kirjan realistinen elämänmeno niin rikkaan kuin köyhän, ja niin ruotsalaisen kuin suomalaisen näkökulmasta Oulun paloineen pitää tarinan jalat uskottavasti maassa ja sisällön monipuolisen mielenkiintoisena.

Kun kerronta on vielä luvatusti verevää ja viihdyttävää, ja kirjan loppukin lukijaa harhauttavista pahoista aavistuksista huolimatta onnellinen, voi vain huokaista tyytyväisenä.

Taru T, Espoo Tapiola