Iho on niin ohutta että päästää vaatteet läpi. Seison Ikea-kassissa. Aluspaidan puuvillakurjet syövät kädestä. Tämä on pyyntöni, se on taiteltu kaksi kertaa.

Ero, suru, unettoman yksinäisyys.
Halu muodostaa yhteys toiseen ihmiseen. Kysyä, kutsua, koskettaa ihoa.
Silja Kejosen lauseet ja säkeet läpäisevät lukijan. Niissä on kaikki se hauraus ja kirkkaus, joka näyttäytyy hetkissä, joissa liikutaan kaltevalla pinnalla. Maailma voi näyttäytyä sietämättömän kauniina, vaikka henki ei tunnu kulkevan.