Maalarisiskot

18,90 €

Buy from webshop

Description

Suomen kuvataide elÀÀ alkavaa kultakauttaan 1800-luvun lopulla. Nyt myös naistaiteilijat etsivÀt paikkaansa miesten hallitsemassa taidemaailmassa. Nuori Helene Schjerfbeck matkustaa Pariisiin, kuten kaikki muutkin aikaansa seuraavat taiteilijat. HÀnen ystÀvÀnsÀ Helena Westermack, Maria Wiik ja Ada Thilen opiskelevat jo kaupungissa ja Helene on innokas liittymÀÀn joukkoon. Naistaiteilijat muodostavat oman yhteisönsÀ ja kutsuvat toisiaan maalarisiskoiksi. He maalaavat ahkerasti, ovat kunnianhimoisia ja ottavat vaikutteita uusista suuntauksista. Kotimaassa tÀtÀ kaikkea ei arvosteta ja kritiikki on pahimmillaan murskaavaa. Maalarisiskot kertoo neljÀn merkittÀvÀn naistaiteilijan ystÀvyydestÀ, opinnoista, matkustamisesta, rakkaudesta ja unelmien tavoittelusta.

Reetta Niemensivu on Parkanossa syntynyt ja Lahdessa vaikuttava sarjakuvataiteilija ja kuvittaja. Suuri Kurpitsa on julkaissut hÀnen teoksensa Lempi ja rakkaus (2010), Aavepianisti (2011) ja Saniainen kukkii juhannuksena (2013) sekÀ kolme LyhenevÀ kesÀ -kokoelmaa, joiden kÀsikirjoittaja on Pauli Kallio. Niemensivu tunnetaan myös erinomaisena lastenkirjojen kuvittajana.

Store Availability

6+ books available
1-5 books available
0 books available

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789527160350
Binding
Paperback / softback
Pages
120
Publisher
Suuri Kurpitsa