Viikon kirjahylly - Suvi Ahola

Viikon kirjahylly - Suvi Ahola

Helsingin Sanomien toimittaja ja kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola on yksi niistä tärkeistä vaikuttajista, joiden suositusten perusteella suomalaiset valitsevat lukemisensa. Ahola kertoo itse lukevansa lähinnä iltaisin, ellei teoksen arvioinnilla ole kiire. Silloin hän voi käyttää myös työpäivän tunteja lukemiseen. Toisaalta kritiikkiä varten lukeminen on hänelle aivan erilaista kuin vapaa-ajan lukeminen. ”Se on tarkkaa, siinä etsii koko ajan jotain, koettaa selvittää teoksen arvoitusta”, Ahola selvittää. Yksityinen lukeminen on ”ahnaampaa ja suurpiirteisempää” ja sen voi lopettaa keskenkin, jos teksti ei vedä. Kirjat ovat kuuluneet Aholan elämään lapsesta asti. Hän kertoo Sippolan kirjaston 1960-luvun Kymenlaaksossa olleen hänelle kuin toinen koti. Myös kirja-alennusmyynneistä tilattiin kotiin paljon luettavaa. ”Muumeista siirryin luontevasti Tarzaneihin ja Punavöihin, sitten klassisiin tyttökirjoihin ja aikuisten kertomakirjallisuuteen. Kotona ei ikinä sensuroitu mitään, joten olen aina lukenut kaikenlaista kirjallisuutta”, Ahola listaa.
View as Ruudukko Luettelo
per sivu
Aseta nouseva järjestys
  1. Ullmann LinnNidottu suomi
    990
    Nimetön tytär kertoo kuolevasta isästään, joka on maailmankuulu elokuvaohjaaja, ja äidistään, joka on maailmankuulu näyttelijä. Ja samalla hän – maailmankuulu kirjailija – kuitenkin kertoo kenestä tahansa aikuisesta, jonka vanhemmat vanhenevat ja haurastuvat. Sen seuraaminen tuo aina pintaan muistoja, myös tuskallisia. Rehellinen kirja on yhtä aikaa vihainen ja oudon lempeä.

    -Suvi Ahola
  2. 1990
    Vuonna 2004 kuollut yhdysvaltalainen kirjailija on vasta löydetty maailmalla, ja hänen hienoja, rosoisia novellejaan käännetään nyt monille kielille. Moni niistä kertoo naisista, joilla on samanlaisia kokemuksia kuin Lucia Berlinillä: taistelua alkoholismia vastaan, elämää taiteilijan puolisona ja yksinhuoltajana. Lapsuusnovellit vievät harvinaiseen miljööseen, sillä Berlin vietti isän kaivosuran takia nuoruudessaan vuosia Chilessä. Näkymiä on myös Meksikosta ja primitiivisestä, väkivaltaisestakin Teksasista. Eksoottisuudestaan huolimatta koskettava, samastuttava teos.

    -Suvi Ahola
  3. Hurme JuhaSidottu suomi
    2990
    Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja 2017 ei ole perinteinen romaani, vaan pikemminkin tekijänsä subjektiivinen näkemys Suomen kulttuurin kehityksestä, esihistorian hämäristä siihen asti, kun meistä tuli osa Venäjää. Teatteriohjaaja ja kirjailija Hurmeen matka ajassa ja ajatuksissa on hengästyttävä, hauska ja selkeä. Mukana on hienoja tarinoita ja poimintoja kansanperinteestä. Kantava ajatus on se, että mitään ”Suomea” ei ole olemassa. Olemme ihastuttavan kirjava seos perimää ja erilaisia vaikutteita.Cliffhangermainen lopetus vuoteen 1809 saa odottamaan kiivaasti jatkoa.

    -Suvi Ahola
  4. Macdonald HelenNidottu suomi
    990
    Toinen hybriditietokirja on lohdullinen kasvukertomus, joka kertoo limittäin isän kuoleman aiheuttamasta masennuksesta ja metsästyshaukan kasvatuksesta. Miksiköhän monet kirjavalintani käsittelevät kuolemaa? Koska tässä kertojana on kuitenkin huumorintajuinen, älykäs ja viisas ihminen, paljon puhutaan myös muusta, kuten kirjallisuuden historiasta ja homoseksuaalisuudesta.

    -Suvi Ahola
  5. Facebookissa innostuttiin alkuvuodesta 2017 kyselemään teini-iän lukukokemuksia, ja nostalginen viestiketju kasvoi parissa tunnissa pitkäksi. Itsekin luettelin monta merkittävää elämystä, ja yksi suurimpia oli Ken Keseyn mielisairaalakuvaus. Milos Formanin elokuva teki siitä toki vielä kuuluisamman, mutta romaani oli ensin, ja sen perusteella olin nuorena valmis pitämään päähenkilöä, eli Randle Patrck McMurphya, uutena Jeesuksena.

    -Suvi Ahola
  6. Merete Mazzarella
    000
    Taas yksi vanhemmat kuolevat -kirja, tällä kertaa vanhenevan äidin sairauden ja kuoleman kuvaus, samoin sukellus omiin, usein epäluotettaviksi osoittautuviin muistoihin. Mazzarellan omaelämäkerrallinen proosa lähti tästä kirjasta lentoon. Kunnianosoitus iloluontoiselle, rohkealle tanskalaisnaiselle, josta tuli suomalaisen diplomaatin vaimo ja monipuolisen kirjallisuudentutkijan äiti.

    -Suvi Ahola
View as Ruudukko Luettelo
per sivu
Aseta nouseva järjestys
Rajaa
Listausvalinnat
Sidosasu
Kieli