Viikon kirjahylly - Peter Nyman

Viikon kirjahylly - Peter Nyman

Tv:stä tuttu uutisankkuri ja juontaja Peter Nyman uskoo, että todellisuus on tarua ihmeellisempää. Siksi hänen kirjahyllystään löytyy erityisesti tietokirjoja. Niiden avulla hän pääsee kertomansa mukaan aivan uusiin maailmoihin. Jos aikaa olisi enemmän, Nyman matkustaisi esimerkiksi ihmiskunnan historiaan vielä nykyistäkin useammin. Hän määrittelee lukemisen olevan hänelle kaiken kaikkiaan paljon enemmän kuin harrastus. Se on osa elämää. ”Minulla ei ole koskaan ollut sellaista hetkeä elämässä, että minulla ei olisi jotain kirjaa meneillään. Ja jos olisi täysin riippumaton yhteiskunnan vaatimuksista, kuten työajoista, lukisin vieläkin enemmän”, Nyman toteaa. Nyman on kirjoittanut itse 2 kirjaa: Haluatteko lukea hyvän vitsin, jonka kuulin äsken Yleisradion kahvilassa ja Ankkalammikko.
View as Ruudukko Luettelo
per sivu
Aseta nouseva järjestys
  1. Frankopan PeterNidottu englanti
    1990
    Tämä vuonna 2015 ilmestynyt kirja on hyvä muistutus siitä, että vaikka me eurooppalaiset sijoitammekin historiamme takia maailman navan Välimeren maisemiin, tämä napa saattaakin sijaita idempänä vanhan silkkitiestön maastossa, eli Mesopotamian ja Kaukasuksen takana Iranissa (vanhassa Persiassa) ja Keski-Aasiassa ”staneissa”. Näillä teillä matkasivat ihmiset, tavarat, ideat ja uskonnot. Pitkässä historiassa tämän alueen tapahtumat ovat siis olleet keskeisiä ihmiskunnan kehityksessä.

    -Peter Nyman
  2. Diamond JaredNidottu englanti
    2190
    Collapse: How Societies Choose to Fail or Survive (2005) jatkaa samaa taattua Diamond-linjaa. Diamond käsittelee tällä kertaa yhteiskuntien romahtamista ja menestymistä. Yhteiskunnat ratkaisevat omilla päätöksillään, säilyvätkö vai tuhoutuvatko ne. Ratkaiseva kysymys on, pystyykö yhteiskunta muuttamaan toimintatapoja kun elinympäristön kantokyky saavuttaa rajansa. Kirjassa on silmät avaavia esimerkkejä menneiden yhteiskuntien romahduksista. Niistä päädytään nykyajan uhkiin ja globaaleihin ongelmiin.

    -Peter Nyman
  3. 1490
    Guns, Germs, and Steel (1997) jatkaa Jared Diamondin aiemman kirjan linjaa eli pyrkii selittämään sitä, miksi euraasialaiset kansat ovat valloittaneet muita kansoja. Diamond esittää, että kansakuntien erot selittyvät elinympäristöjen eroavaisuuksilla eivätkä kulttuurillisilla tai rodullisilla eroilla. Kirja on yhtä vahva kuin edeltäjänsäkin. Guns, Germs, and Steel, suomeksi Tykit, taudit ja teräs, sai Pulitzer-palkinon.

    -Peter Nyman
View as Ruudukko Luettelo
per sivu
Aseta nouseva järjestys