Viikon kirjahylly - Liisa Riekki

Joutavuuksien jumala on yksi parhaita lukemiani kirjoja. Se on maaginen tarina Intiasta, sen kastijärjestelmästä ja yhteiskunnallisista ongelmista. Kirjaa ei voi alistaa juonikuvaukseksi, kuten ei näitä muitakaan. Se on kuin triffidi, ihmissyöjäkasvi, joka imee lukijan sisäänsä. Viimeisen sivun jälkeen on vaikea toipua. Arundathi Royn uutuutta Äärimmäisen onnen ministeriötä en ole vielä lukenut, mutta toinen aivan mahtava Intia-kirja on Aravind Adigan Valkoinen tiikeri. Suosittelen, jos haluaa ymmärtää Intiaa, edes vähän ja pinnallisesti.

-Liisa Riekki

Yhtä eksoottinen kuin Intia minulle on Afrikka. En ole käynyt kummassakaan kuin kirjojen välityksellä. Afrikasta tuntuu tulevan tällä hetkellä vain huippukirjallisuutta, vai johtuuko se siitä, että vain parhaat käännetään. Aivan omaa luokkaansa on Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa. Mutta erinomaisia ovat myös Yaa Gyasin Matkalla kotiin ja Chigozie Obioman Kalamiehet. Puolikas keltaista aurinkoa kertoo Biafran sodasta. Muistan uutiset itsekin mutta kirjaa lukiessa tajusin, että en tiennyt asiasta yhtään mitään. Historia avautui. Adichien tuotantoa kannattaa seurata. Hän on nuori nainen ja saa nähdä, mihin hän vielä yltää.

-Liisa Riekki

Olen ollut tähän saakka salaa ja nyt julkisesti ylpeä siitä, että olen lukenut toistatuhatta sivua eli 2 osaa Hillary Mantellin sarjaa Henrik VIII avustajaksi nousseesta Thomas Cromwellista. Henkilöluettelossa on 20 sivua ja siihen piti palata vielä lopussakin. Niin hurjasti teoksessa on porukkaa. Kiinnostuin teoksen myötä Englannin historiasta ja odotan kovasti ensi vuodelle luvattua sarjan päätösosaa. Nyt on siis ilmestynyt Susipalatsi ja Syytettyjen Sali. Myös tv-sarja oli poikkeuksellisen onnistunut, ja Cromwelliä esittänyt Mark Rylance huippu. Moni moitti sarjaa hitaaksi mutta hitaus on koko jutun pointti.

-Liisa Riekki

Superlatiivia pitäisi välttää, mutta tämän voin sanoa: Ulla-Lena Lundbergin Jää on minulle Finlandia-voittajista tärkein ja merkittävin. Ulkosaaristoseurakuntaan tulee mantereelta pappi perheineen. Asettuminen ei ole aivan helppoa mutta onnistuu lopulta kuitenkin. Samalla lukija tulee tutuksi saaristolaisten kanssa ja saa osansa merituulesta ja suolan pärskeistä. En tunne saaristoa ja se on minulle hyvinkin eksoottinen. Jää on täysiverinen tragedia, jopa siinä määrin, että kirjan loppua ei voi unohtaa. Koko Lundbergin tuotanto on suositeltavaa. Viime kesänä luin Kuninkaan Anna, hyvä sekin. Tärkeää: toinenkin syy miksi on listalla. Jää on tammikuussa 2019 ensi-iltansa saava kotimainen ooppera, ja siitä tulee varmasti hieno. Kantateoksen säveltää Jaakko Kuusisto, joka on itsekin asunut saaristossa. Libreton kirjoittaa Juhani Koivisto.

-Liisa Riekki

Ensinnäkin Kjell Westön Rikinkeltainen taivas on ensimmäinen kirja, josta olen pitänyt lukupiirin, ja sehän oli riemastuttava kokemus. Kirjaan syntyi keskustelussa näkökulmia, joita en olisi ikinä keksinyt omin nokkineni.
Westö on minulle tärkeä kirjailija. Tunnemme henkilökohtaisesti Otavan ajoilta ja tiedän kuinka valtava prosessi suuri kirja on, minun silmissäni kuin luonnonvoima. Olen pitänyt joka ikisestä teoksesta, en osaa enkä halua laittaa niitä paremmuusjärjestykseen mutta kannattaa varmistaa, että Isän nimeen, Vådan att vara Skrake on aikoinaan tullut luetuksi. Jos ei, ehdottomasti suosittelen laittamaan Kesäklassikko-listalle.

-Liisa Riekki

Järkälemäinen Sinne missä maa päättyy olisi hyvinkin voinut jäädä kesken vaikka yleensä luen kaiken loppuun, jos olen kerran aloittanut. Grossman oli kuitenkin tulossa Suomeen kertomaan kirjastaan, joten puskin sitä väkisin eteenpäin yhden kesäloman aikana – kunnes yhtäkkiä tajusin lukevani yhtä vaikuttavimmista kirjoista ikinä. Äiti pelkää menettävänsä sotilaspoikansa jälleen yhdessä käynnissä olevassa Israelin ja Palestiinan välisessä sodassa. Hän ei kestä odottaa huonoja uutisia vaan lähtee vuorille vaeltamaan vailla tietoliikenneyhteyksiä. Grossmanin oma poika on kuollut sodassa ja tämä kirja pitäisi lukea jokaisen, joka on vähääkään maailmanpolitiikasta kiinnostunut. Toisaalta kirjan tärkein anti on rakkaus ja humanismi.

-Liisa Riekki

Holokaustiteoksista valitsin ruotsalaisen Steve Sem-Sandbergin dokumenttiromaanin Łódźin kurjat. Łódźin ghetossa Puolassa käytiin kauppaa ihmisillä. Natseille piti säännöllisin väliajoin luovuttaa väkeä, jotta loput olisivat pysyneet hengissä ainakin hieman pidempään. Kirja kertoo siitä, miten silmukka kiristyy, kiristyy… Łódźin kurjat tulee joka kerta mieleen, kun heitän keitettyjä perunoita biojätteeseen.

-Liisa Riekki

Kevennetäänkö välillä? Hauskoja kirjoja listalla ei ole mutta jotain absurdia monissa lempikirjoissani on. Yö nielee päivät kuvaa kielitaidotonta ruotsinsuomalaista yhteisöä 70-luvun alun Göteborgissa. Päähenkilö Jaksobsson yrittää ja yrittää ja kuitenkin kaikki menee päin helvettiä pieniä suvantovaiheita lukuun ottamatta. Minulla on sosiologin koulutus ja erityisen kiinnostavaa on yhteisön ja yhteiskuntaluokan kuvaus, mutta onhan tämä merkittävä osa suomalaisten historiaa; niin moni Volvon tehtaille lähti ja on sillä reissulla vieläkin. Toivoisin Sahlbergin nousevan nykyistä laajemman yleisön tietoisuuteen.

-Liisa Riekki

Vilhem Mobergin Maastamuuttajat on ruotsalaisten Täällä Pohjantähden alla, mutta on sekin suomalaisten historiaa. Minulla on niin sanottu kesäklassikko. Luen joka kesä kirjan, jonka lukemista olen suunnitellut vuosia. Maastamuuttajat on ollut listallani 30 vuotta ja viime kesänä luin sen kaikki 7 osaa – kesämökkikunnan kirjaston varastosta löytyneinä nuhjuisina kirjakerhopainoksina. Ja aivan dynamiittia. Alku oli hidas, jopa uuvuttava mutta jossain 2. ja 3. osan välissä olin siirtynyt 1800-l puolivälin Minnesotaan niin, ettei muuta todellisuutta juuri ollutkaan. Kaipasin Maastamuuttajien maailmaa pitkään viimeisen osan jälkeen – ja vieläkin. Bonus: Tehkää itsellenne palvelus ja kuunnelkaa Täällä Pohjantähden alla äänikirjana Veikko Sinisalon lukemana – aivan huikea ja nyt tänä vuonna erityinen syy, kun sisällissodasta on 100 vuotta.

-Liisa Riekki