Vaarallista viihdettä

27,90 €

Osta verkkokaupasta

Kuvaus

Uskomattomia tositarinoita esiintyjistä, jotka selvisivät täpärästi hengissä tai menehtyivät yleisönsä edessä.

Ihminen on koko olemassa olonsa ajan pyrkinyt testaamaan omia rajojaan ja asettanut oman henkensä ja terveytensä vaaraan vain tehdäkseen vaikutuksen itseensä ja muihin. Äärimmäisiä suorituksia voimme nykyisin nähdä mm. huippu-urheilussa, elokuvien stuntkohtauksissa sekä sirkus- ja varietee näytöksissä. Tämä kirja kertoo uskomattomia tositarinoita näis-tä viihdetaiteilijoista. Mikä sai 73-vuotiaan nuoralla-kävelijän nousemaan kahden kerrostalon väliin pingotetulle vaijerille ilman turvaverkkoa? Entä miksi illuu-sionisti päätti pelata venäläistä rulettia yleisönsä edessä oikealla revolverilla?

Eri alan esiintyjät ja asiantuntijat kertovat oman näke-myksensä niin tekijöiden motiiveista kuin itse tempuista. Kirjassa kerrotaan useista läheltä piti tilanteista, sekä suunnitelmista, jotka toteutuessaan olisivat olleet hengenvaarallisia. Mukana on tarinoita niin kotimaasta kuin kansainvälisiltäkin areenoilta. Ennen kaikkea kirja etsii vastausta kysymykseen, miksi niin moni esiintyjä on valmis asettamaan henkensä alttiiksi vain viihdyttääkseen muita?

Saatavuus

6+ kirjaa saatavilla
1-5 kirjaa saatavilla
0 kirjaa saatavilla

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789523218932
Sidosasu
Kovakantinen kirja
Sivuja
167
Kustantaja
Readme.fi