Tesla

26,90 €

Osta verkkokaupasta

Kuvaus

Kerrotaan, että kun Einsteinilta kysyttiin, miltä tuntuu olla maailman älykkäin ihminen, hän vastasi:
"En minä tiedä. Kysykää Teslalta."

Serbialais-amerikkalainen Nikola Tesla (1856-1943) keksi muun muassa radion ja kaukosäätimen, kehitti robotiikkaa ja laserteknologiaa sekä patentoi vaihtovirran ja sähkömoottorin. Hän suunnitteli jo 1900-luvun alussa teknologiaa kännyköitä, Internetiä ja tähtienvälistä viestintää varten. Hänen uraansa leimasivat kuitenkin vastoinkäymiset. Tesla oli keksijänä jopa ylimaallisen nerokas - hän sai idean koko maailman mullistaneesta vaihtovirrasta lausuessaan Faustia ulkomuistista puistossa - mutta ihmisenä varsin neuroottinen. Hän ei ollut myöskään järin taitava markkinoimaan omia keksintöjään, joista osa oli kaiken lisäksi huomattavasti aikaansa edellä. Niinpä hän jäi muiden aikansa keksijöiden, kuten entisen työnantajansa Thomas Edisonin, varjoon.

Ensimmäinen suomennettu elämäkerta Nikola Teslasta piirtää kiehtovan kuvan omalaatuisesta nerosta, jonka keksinnöt ovat erottamaton osa modernia maailmaamme.

Tietokirjailija Richard Munson on kotoisin Yhdysvalloista. Kirjailijanuransa ohella Munson työskentelee ympäristöystävällisen energiateknologian parissa.

"Nerokkaan Nikola Teslan todella hyvin taustoitettu ja kirjoitettu elämäkerta."
- Kirkus

"Munson kuvaa elävästi tämän neron vaiherikasta elämää."
- Nature

"Richard Munsonin Tesla on yksityiskohtainen ja eloisa kuvaus sähköteknisten keksintöjen kilpailuhenkisestä maailmasta 1900-luvun lopulla."
- spectator.co.uk

Saatavuus

6+ kirjaa saatavilla
1-5 kirjaa saatavilla
0 kirjaa saatavilla

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789523640733
Sidosasu
Kovakantinen kirja
Sivuja
391
Kustantaja
Aula & Co