Tanssi tanssi tanssi

3290
Varastossa
SKU
Odotettu suomennos kaikille Suuren lammasseikkailun – sekä fantastisemman Murakamiin - ystäville!”Jos Raymond Chandler olisi elänyt tarpeeksi pitkään nähdäkseen Blade Runnerin, hän olisi saattanut kirjoittaa jotakin Tanssi tanssi tanssin kaltaista.” The ObserverTanssi tanssi tanssi on Suuren lammasseikkailun itsenäinen jatko-osa, jossa ravintola-arvioita kirjoittava yksinäinen, eronnut kertoja lähtee kirjoistuskeikalle lumiseen Sapporoon. Siellä hän päätyy etsimään pientä hotellia, jossa muinoin tapasi Kikin, herkkäkorvaisen escort-tytön. Seuraa seikkailu täynnä erikoislaatuisia hahmoja, lipeämisiä todellisuudesta toisiin maailmoihin, rikoksia ja lakonista huumoria – Murakamia parhaimmillaan!Haruki Murakami (s. 1949) on Japanin suosituin nykykirjailija, ja hänen kansainvälinen suosionsa on mittavaa. Murakami on julkaissut romaaneja, novelleja ja tietokirjoja, joita on käännetty yli 50 kielelle. Lisäksi hän on kääntänyt japaniksi amerikkalaista kirjallisuutta, mm. John Irvingiä, F. Scott Fitzgeraldia ja Raymond Carveria. Murakami on opiskellut elokuva-alaa ja pyörittänyt jazzklubia. Kirjailijaksi hän kertoo kasvaneensa musiikkia kuuntelemalla.

Huomioithan että saatavuus voi muuttua nopeastikin.

Verkkokauppa.  Tilausaika 2-5 päivää
HelsinkiItisTampereTapiolaTurku
Odotettu suomennos kaikille Suuren lammasseikkailun – sekä fantastisemman Murakamiin - ystäville!”Jos Raymond Chandler olisi elänyt tarpeeksi pitkään nähdäkseen Blade Runnerin, hän olisi saattanut kirjoittaa jotakin Tanssi tanssi tanssin kaltaista.” The ObserverTanssi tanssi tanssi on Suuren lammasseikkailun itsenäinen jatko-osa, jossa ravintola-arvioita kirjoittava yksinäinen, eronnut kertoja lähtee kirjoistuskeikalle lumiseen Sapporoon. Siellä hän päätyy etsimään pientä hotellia, jossa muinoin tapasi Kikin, herkkäkorvaisen escort-tytön. Seuraa seikkailu täynnä erikoislaatuisia hahmoja, lipeämisiä todellisuudesta toisiin maailmoihin, rikoksia ja lakonista huumoria – Murakamia parhaimmillaan!Haruki Murakami (s. 1949) on Japanin suosituin nykykirjailija, ja hänen kansainvälinen suosionsa on mittavaa. Murakami on julkaissut romaaneja, novelleja ja tietokirjoja, joita on käännetty yli 50 kielelle. Lisäksi hän on kääntänyt japaniksi amerikkalaista kirjallisuutta, mm. John Irvingiä, F. Scott Fitzgeraldia ja Raymond Carveria. Murakami on opiskellut elokuva-alaa ja pyörittänyt jazzklubia. Kirjailijaksi hän kertoo kasvaneensa musiikkia kuuntelemalla.
Sidosasu
Sidottu
Painos numero
1
ISBN
9789520408022
Kieli
suomi
Alkuperäinen kieli
jpn
Alkuperäinen nimi
Sivut
568
Kustantaja
Julkaisupäivä
07.10.2019
Sarja
Keltainen kirjasto
Koko
20.4 x 13.8 x 4.5 cm
Myymäläsaatavuus
Helsinki, Tapiola, Itis, Turku, Tampere
Kääntäjä
Valkama Antti
Write Your Own Review
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa arvosteluja. Ole hyvä ja Kirjaudu sisään tai Luo tili