3890
Varastossa
SKU
Yhteiskuntatieteellinen tutkimus on pohjimmiltaan kysymyksiin vastaamista. Kysymysten avulla hahmotellaan yhteiskunnallisille ilmiöille syitä ja seurauksia. Mikä rooli syy-seuraussuhteiden ymmärtämisellä sitten on arvioitaessa ja täsmennettäessä yhteiskuntatieteellisiä selitysmalleja? Kausaalinen järkeily ja selittäminen läpäisee kaikkea yhteiskuntatieteellistä tutkimusta tutkimusmenetelmistä ja -asetelmista riippumatta. Kausaalisuuden käsitettä, kausaalisuhteita ja kausaalisia päätelmiä koskevien oletusten hahmottaminen on tärkeää, kun alan tutkimuskäytäntöjä kehitetään. Syistä selityksiin tarjoaa tieteenfilosofisia ja metodologisia välineitä, joita tarvitaan yhteiskuntatieteellisessä selittämisessä, kausaalianalyysissa ja pyrittäessä ratkaisemaan tiedon soveltamiseen liittyviä kysymyksiä. Kirjassa tarkastellaan kausaalisen järkeilyn merkitystä erilaisia tutkimusasetelmia ja -menetelmiä käyttävissä yhteiskuntatieteellisissä tutkimuksissa. Teorioita, käsitteitä ja metodologisia näkemyksiä havainnollistetaan lukuisilla konkreettisilla tutkimusesimerkeillä. Teos on suunnattu erityisesti yhteiskuntatieteiden ja niiden filosofian opiskelijoille sekä alan tutkijoille.
Verkkokauppa.  Tuote ei ole saatavilla verkkokaupasta. Tarkista myymäläsaatavuus.
HelsinkiItisJumboTampereTapiolaTurku

Sidosasu
Nidottu
Format
Haka- tai satulasidottu
ISBN
9789524954822
Kieli
suomi
Kustantaja
Julkaisupäivä
17.12.2018
Koko
-
Myymäläsaatavuus
Helsinki
Write Your Own Review
Arvostelun kirjoittaminen vaatii tunnistautumisen. Kirjaudu sisään tai luo tili helposti tästä