Shoe Dog

1090
Varastossa
SKU
Vuonna 1962 oregonilainen kauppatieteenopiskelija tekee lopputyönsä siitä, kuinka urheilujalkineille voisi tehdä saman kuin kameroille: alkaa tuoda niitä Japanista. Pian hän päätyy maanmiestensä raunioksi pommittamaan Japaniin etsimään tossunvalmistajia. 50 vuotta myöhemmin Phil Knightin Hullu Idea on kasvanut maailman suurimmaksi urheilubrändiksi. Shoe Dog on aitoamerikkalainen menestystarina vaikeuksineen ja uhkarohkeine askelineen. Samalla se kertoo aikakaudesta, jona maailma muuttui. Välimatkat lyhenivät, tuotantomekanismit kansainvälistyivät, kylmä sota alkoi ja loppui. Urheilusta tuli miljardibisnestä ja Nikestä yksi maailman arvokkaimmista tuotemerkeistä. Knight kertoo myös muun muassa lapsensa kuolemasta ja tuo esiin oman näkemyksensä työntekijöiden oikeuksiin ja työolojen parantamiseen liittyvistä selkkauksista sen jälkeen, kun yhtiö joutui kansalaisjärjestöjen silmätikuksi 1990-luvulla.

Huomioithan että saatavuus voi muuttua nopeastikin. Varaa kirja verkosta ja nouda se Helsingin myymälästä.

Varaa & nouda.  Varauksen käsittelyaika 1-2 arkipäivää.
HelsinkiTampereTapiolaTurkuVaasa
Vuonna 1962 oregonilainen kauppatieteenopiskelija tekee lopputyönsä siitä, kuinka urheilujalkineille voisi tehdä saman kuin kameroille: alkaa tuoda niitä Japanista. Pian hän päätyy maanmiestensä raunioksi pommittamaan Japaniin etsimään tossunvalmistajia. 50 vuotta myöhemmin Phil Knightin Hullu Idea on kasvanut maailman suurimmaksi urheilubrändiksi. Shoe Dog on aitoamerikkalainen menestystarina vaikeuksineen ja uhkarohkeine askelineen. Samalla se kertoo aikakaudesta, jona maailma muuttui. Välimatkat lyhenivät, tuotantomekanismit kansainvälistyivät, kylmä sota alkoi ja loppui. Urheilusta tuli miljardibisnestä ja Nikestä yksi maailman arvokkaimmista tuotemerkeistä. Knight kertoo myös muun muassa lapsensa kuolemasta ja tuo esiin oman näkemyksensä työntekijöiden oikeuksiin ja työolojen parantamiseen liittyvistä selkkauksista sen jälkeen, kun yhtiö joutui kansalaisjärjestöjen silmätikuksi 1990-luvulla.
Tekijä
Sidosasu
Nidottu
Format
Haka- tai satulasidottu
ISBN
9789512411702
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
01.10.2018
Koko
-
Myymäläsaatavuus
Helsinki, Vaasa
Alaotsikko
Niken perustajan muistelmat
Write Your Own Review
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa arvosteluja. Ole hyvä ja Kirjaudu sisään tai Luo tili