Opintiellä (pokkari)

990
Varastossa
Vain 0 jäljellä
SKU
"Ymmärsin että tämä yksi asia, enemmän kuin mikään toinen, erotti minun perheeni muista: me emme käyneet koulua."Tara Westoverin Opintiellä on uskomaton selviytymistarina syrjäytymisestä ja koulutuksen voimasta. Sitä verrataan Villiin vaellukseen, Seitsemännen portaan enkeliin ja muihin suurmenestyksiin. Totuus on tarua ihmeellisempi, näin voi todella sanoa Tara Westoverin elämästä. Hän kasvoi Idahon vuorilla perheessä, joka odotti maailmanloppua ja vihasi yhteiskuntaa, koulutusta ja lääketiedettä. Isän valta oli ehdoton hulluuden rajoille asti. Tara oppi keräämään yrttejä ja työskentelemään romuttamossa, mutta luokkahuoneeseen hän astui ensi kerran vasta aikuisuuden kynnyksellä. Saadakseen koulutuksen Taran oli jätettävä entinen elämänsä ja otettava petturin rooli perheessään, eikä opintie ollut helppo: millaista on astua yliopistoon täysin itseoppineena ja takametsistä tulleena, vailla mitään sosiaalisia tietoja ja taitoja? Opintiellä kertoo huikean tarinan rakkaudesta ja julmuudesta perheen sisällä, suuresta lahjakkuudesta ja sisäisestä palosta, jotka johdattavat nuoren tytön kohti mahdottomalta tuntuvaa päämäärää."Vaikuttavin mahdollinen tarina koulutuksen mullistavasta voimasta." The Bookseller "Huikea kertomus syrjäytymisestä, sekasorrosta, epätietoisuudesta ja menestyksestä." Kirkus Reviews "Isku sisimpään, hitaasti palava liekki, kiihkeä syytös, rakkauskirje." Kirjailija Claire Dederer "Ihmeellinen. Uskomaton lahjakkuus, täysin kukkaan puhjenneena. Ei ole sen veroista." Stephen Fry
Verkkokauppa.  Tilausaika 2-5 päivää
HelsinkiItisTampereTapiolaTurku

Tekijä
Sidosasu
Nidottu
Painos numero
1
ISBN
9789520404468
Kieli
suomi
Alkuperäinen kieli
eng
Alkuperäinen nimi
Sivut
435
Julkaisupäivä
05.03.2019
Koko
17.8 x 11.1 x 2.7 cm
Myymäläsaatavuus
Helsinki, Tapiola, Turku, Tampere
Kääntäjä
Valkonen Tero
Write Your Own Review
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kirjoittaa arvosteluja. Ole hyvä ja Kirjaudu sisään tai Luo tili