Minun lyhyt historiani

14,90 €

Osta verkkokaupasta

Kuvaus

Maailman kuuluisimman tiedemiehen omaelämäkerta

Kosmologi Stephen Hawkingin teoriat ovat muuttaneet käsitystämme universumin historiasta. Nyt maailman kuuluisin tiedemies kertoo oman tarinansa.

Kun Stephen Hawkingilla todettiin 21-vuotiaana hermostoa tuhoava ALS-oireyhtymä, hänen ennustettiin kuolevan pian. Hawking ei kuollut, vaan kehitti mullistavat teoriansa maailmankaikkeuden synnystä ja luonteesta. Elämäkerrassaan 72-vuotias Hawking kertoo hauskasti ja avoimesti elämänsä ja ajattelunsa kehityksestä ja käännekohdista; ei vähiten siitä miten tietoisuus oman elämän rajallisuudesta on ajanut häntä eteenpäin mahdottomilta tuntuvien henkilökohtaisten ja tieteellisten haasteiden edessä.

"Tiivis omaelämäkerta päästää hieman lähemmäs Hawkingin yksityiselämää. Minun lyhyt historiani avaa kiinnostavasti sen, millaisista juurista voi kasvaa huipputieteilijäksi ja mitä julkisuus merkitsee persoonallisuudelle."

Stephen Hawking (1942-2018) oli brittiläinen tiedemies, jonka teoriat ajan ja aineen perimmäisestä luonteesta ovat mullistaneet modernia maailmankuvaamme. Suuren yleisön tietoisuuteen Hawking nousi vuonna 1988 suomeksi julkaistulla kirjallaan Ajan lyhyt historia, joka esittelee kosmologian peruskäsitteitä ja Hawkingin omaa ajattelua. Sittemmin monet Hawkingin teorioista ovat saaneet empiiristä vahvistusta, kuten hänen ennustuksensa mustien aukkojen olemassaolosta. Hawkingin elämään perustuva draamaelokuva on nimeltään Theory of Everything.

Saatavuus

6+ kirjaa saatavilla
1-5 kirjaa saatavilla
0 kirjaa saatavilla

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789510436271
Sidosasu
Jättipokkari
Sivuja
124
Kustantaja
WSOY