Kaikki kääntyy hyväksi

29,90 €

Osta verkkokaupasta

Kuvaus

Mitä tekee terapiatyön ammattilainen, kun omat voimat ja ideat ovat lopussa? - Hän maistaa omia lääkkeitään: istuu miettimään parhaiksi kokemiaan oivalluksia ja testaa neuvojaan käytännössä, kirjoittaa niistä kirjan.

Kaikki kääntyy hyväksi kannustaa ottamaan vastuun omista teoistaan ja ajatuksistaan vuoden jokaisena päivänä. Voimattomanakin hetkenä voimaa ja lohtua löytyy läheltä - itseltä. Kirjan vahvoja teemoja ovat muutoksen pohtiminen, turhan murehtimisen, kontrolloinnin ja muiden miellyttämisen lopettaminen. Myös erilaisten riippuvuuksien hallintaan löytyy toimivia työkaluja. Tärkeintä on aloittaa ongelmien kohtaamisesta ja niiden rehellisestä tarkastelusta.

Kirjaa voi lukea juuri niin kuin haluaa. Sen voi aukaista minkä päivän kohdalta tahansa tai aloittaa alusta - muutos ja oppiminen eivät pääty koskaan, ja jokaiselle päivälle on tarjolla lohtua ja turvaa. Kirjaa voi pitää yöpöydällä ja hakea uudelle päivälle uuden ajatuksen: mitä tänään opin, miten löydän väsyneenäkin voimia ja mistä saan lisää luottamusta? Ennen kaikkea Kaikki kääntyy hyväksi liputtaa elämään osallistumisen puolesta ja osoittaa, että terapeutit miettivät omassa elämässään ihan samanlaisia asioita kuin me kaikki muutkin.

Saatavuus

6+ kirjaa saatavilla
1-5 kirjaa saatavilla
0 kirjaa saatavilla

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789523005013
Sidosasu
Kovakantinen kirja
Sivuja
365
Kustantaja
Otava