1190
Varastossa
SKU
Jää on tarina saaristoseurakuntaan saapuvasta papista, hänen perheestään ja kirkkosaarta ympäröivien kylien ihmisistä - ikiaikaisista salaisuuksista, joita meri ja jää kyläläisten hartioille uskovat. Eletään sotien jälkeistä aikaa. Saarien muodostamalle paikkakunnalle voi saapua vain veneellä, jos onnistuu harsimaan reittinsä esiin kavalan saariston läpi. Ja sinne papinperhe haluaa asettua asumaan. Kesällä alueen asukkaat rakentavat terveys -asemaa, siltaa ja tulevaisuutta. Silakan pyytäjät tulevat Helsingin markki noilta taskut omaisuutta pullollaan ja saarilla vallitsee kristillinen vieraanvaraisuus. Pappilan ulkopuolella, kulkuvesillä ja jäällä, vallitsevat iänikuiset voimat. Sen tietää myös postinkuljettaja, joka näkee enemmän kuin muut. Enemmän kuin kohti pappilan ikkunasta kajastavaa valoa kohti kulkeva pappi. Postinkantaja tietää, että jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä. Lundbergin henkeäsalpaavan kaunis romaani vangitsee lukijan jään tavoin odotuksen, kaipuun ja vapauden murtumiin.
Verkkokauppa. .  Tilausaika 2-5 päivää
HelsinkiItisJumboTampereTapiolaTurku

Sidosasu
Nidottu
Format
Haka- tai satulasidottu
ISBN
9789518516166
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
15.06.2014
Koko
-
Myymäläsaatavuus
Helsinki, Tapiola, Jumbo, Itis, Turku, Tampere
Write Your Own Review
Arvostelun kirjoittaminen vaatii tunnistautumisen. Kirjaudu sisään tai luo tili helposti tästä
Viikon kirjahylly Superlatiivia pitäisi välttää, mutta tämän voin sanoa: Ulla-Lena Lundbergin Jää on minulle Finlandia-voittajista tärkein ja merkittävin. Ulkosaaristoseurakuntaan tulee mantereelta pappi perheineen. Asettuminen ei ole aivan helppoa mutta onnistuu lopulta kuitenkin. Samalla lukija tulee tutuksi saaristolaisten kanssa ja saa osansa merituulesta ja suolan pärskeistä. En tunne saaristoa, ja se on minulle hyvinkin eksoottinen. Jää on täysiverinen tragedia, jopa siinä määrin, että kirjan loppua ei voi unohtaa. Koko Lundbergin tuotanto on suositeltavaa. Viime kesänä luin Kuninkaan Annan, hyvä sekin. Toinen tärkeä syy siihen, miksi Jää on listalla, on 25.1. ensi-iltansa saava kotimainen Jää-ooppera. Lundbergin romaanin pohjalta libreton on tehnyt Juhani Koivisto. Kantaesityksen on säveltänyt Jaakko Kuusisto, joka on itsekin asunut saaristossa. Jo harjoitusten perusteella voi sanoa, että teoksesta tulee upea. -Liisa Riekki