Hirvipataa ja muita riistaherkkuja

2490
Varastossa
SKU
Hyvät raaka-aineet ovat onnistuneen illallisen perusta, ja riista on erinomaista lähiruokaa. Jos metsästysonnea riittää, herkullisen päivällisen voi valmistaa hirven lisäksi peurasta, villisiasta, jäniksestä taikka fasaanista. Tässä kirjassa esitellään sekä perinteisiä että uusia tapoja valmistaa riistaruokia. Kaninpaistin voi tarjota viskikastikkeessa, ja peuranpaistista voi loihtia mehevän peuraraguun kuminan, valkoviinin ja fenkolin kera. Vai maistuisiko seurueellesi mehevät hirviburgerit tai chilillä maustetut hirvimakkarat? Vähärasvainen riista yhdistyy hienosti monenlaisiin makuihin maailmalta, ja hirvenlihasta voi hyvin valmistaa myös afrikkalaisia bobotie-paistoksia. Tärkeintä on, että kokki osaa valita oikean kypsennystavan oikealle ruhonosalle, ja siihen annetaan tässä kirjassa vinkkejä. Myös luut hyödynnetään, sillä niistä saa pitkään hauduttamalla herkullisen punaviinikastikkeen. Näistä ohjeista pitävät sekä perhe että metsästyskaverit! Anders Levén on tunnettu ruotsalainen tv-kokki, joka on harrastanut metsästystä lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Tässä kirjassa hän esittelee uusimmat ohjeensa riistan maun ystäville.
Verkkokauppa.  Tuote ei ole saatavilla verkkokaupasta. Tarkista myymäläsaatavuus.
HelsinkiItisJumboTampereTapiolaTurku
Hyvät raaka-aineet ovat onnistuneen illallisen perusta, ja riista on erinomaista lähiruokaa. Jos metsästysonnea riittää, herkullisen päivällisen voi valmistaa hirven lisäksi peurasta, villisiasta, jäniksestä taikka fasaanista. Tässä kirjassa esitellään sekä perinteisiä että uusia tapoja valmistaa riistaruokia. Kaninpaistin voi tarjota viskikastikkeessa, ja peuranpaistista voi loihtia mehevän peuraraguun kuminan, valkoviinin ja fenkolin kera. Vai maistuisiko seurueellesi mehevät hirviburgerit tai chilillä maustetut hirvimakkarat? Vähärasvainen riista yhdistyy hienosti monenlaisiin makuihin maailmalta, ja hirvenlihasta voi hyvin valmistaa myös afrikkalaisia bobotie-paistoksia. Tärkeintä on, että kokki osaa valita oikean kypsennystavan oikealle ruhonosalle, ja siihen annetaan tässä kirjassa vinkkejä. Myös luut hyödynnetään, sillä niistä saa pitkään hauduttamalla herkullisen punaviinikastikkeen. Näistä ohjeista pitävät sekä perhe että metsästyskaverit! Anders Levén on tunnettu ruotsalainen tv-kokki, joka on harrastanut metsästystä lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Tässä kirjassa hän esittelee uusimmat ohjeensa riistan maun ystäville.
Tekijä
Sidosasu
Sidottu
ISBN
9789523410961
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
15.10.2018
Koko
-
Myymäläsaatavuus
Tapiola, Itis, Turku
Write Your Own Review
Arvostelun kirjoittaminen vaatii tunnistautumisen. Kirjaudu sisään tai luo tili helposti tästä