Eräretki kalaan

2490
Varastossa
SKU
Eräretki kalaan on kirja, jossa opastetaan kalastusretkeilyn mielenkiintoiseen maailmaan. Kalastusretkiä käsitellään alkaen onkireissuista tai päivän metsäjärviretkistä hiukan vaativampiin yön yli retkiin, ja edetään edelleen useamman yön reissuihin, pitkiin kalastusvaelluksiin Lapissa tai monen yön vaativiin pilkkireissuihin kovissa talviolosuhteissa. Jokaisesta retkityypistä on esimerkkitapaus, jossa esitellään tarvittavat varusteet, ruokapuoli, tauko- tai majoitusratkaisut, mitä ja miten reppuun tai rinkkaan kannattaa pakata, miksi mikäkin varuste ylipäänsä on mukana ja niin edelleen. Kalastajalla on harrastuksestaan johtuen lähes aina enemmän kannettavaa kuin pelkällä patikkaretkeilijällä. Vavat, vieheet ja muut kalastusvälineet vievät oman osansa repun tai rinkan pakkaustilavuudesta, joten pelkillä retkeilyoppaiden ohjeilla ei välttämättä kannata lähteä kalastusretkelle. Toisaalta kalastukseen keskittyneissä kirjoissa ei yleensä osata ottaa huomioon niitä vaatimuksia, joita retkeily tuo mukanaan (esimerkiksi vapojen kuljetus maastossa yms.). • Ohjeita hyvän retkikohteen etsimiseen. Missä saa kalastaa, mitä lupia tarvitaan, miten löytää hyvä kalapaikka Suomesta. • Kalastusvälinevinkkejä erityyppisille retkille. Milloin oikea valinta on onki, milloin taas perho tai heittokalastus vieheillä, jne. • Ohjeita eri kalalajien saamiseksi eri vuodenaikoina. • Majoitusvinkkejä • Miten saalis saadaan kotiin, tai kuinka sujuu saaliin käsittely maastossa.
Verkkokauppa. .  Tilausaika 2-5 päivää
HelsinkiItisJumboTampereTapiolaTurku

Cover
Sidottu
ISBN
9789523215856
Kieli
suomi
Kustantaja
Julkaisupäivä
31.07.2018
Koko
-
Myymäläsaatavuus
Helsinki, Tapiola, Jumbo, Itis, Turku, Tampere
Write Your Own Review
Arvostelun kirjoittaminen vaatii tunnistautumisen. Kirjaudu sisään tai luo tili helposti tästä