Epe

31,90 €

Osta verkkokaupasta

Kuvaus

Nuoresta rockdiggarista maan merkittävimmäksi musiikkimoguliksi.

Yksi musiikkiteollisuutemme suurimmista vaikuttajista muistelee suomirockin kukoistuksen vuosikymmeniä.

Epe's Music Shop demokratisoi suomalaisen musiikkikulttuurin 1970-luvulla. Ensimmäistä kertaa maan joka kolkkaan sai tilattua uusia levyjä niiden ilmestymispäivänä.

Pian myös bändejä alkoi syntyä ympäri Suomen.

Epe Helenius näki tämän ja perusti Poko Rekordsin, jonka artistit ovat kuin suomirockin Kuka kukin on Eppu Normaalista Popedaan, Yöstä J. Karjalaiseen ja Ismo Alangosta The 69 Eyesiin.

Elämäkerrassaan Helenius kertoo, mitä tapahtui kulissien takana ja miten suomalainen musiikkiteollisuus on muuttunut viidessä vuosikymmenessä.

Timo Kanerva (s. 1950) toimi Soundin päätoimittajana viitenä vuosikymmenenä. Journalistisista saavutuksistaan hän on saanut Valtion journalistipalkinnon, Musiikki & Median elämäntyöpalkinnon ja Soundi-palkinnon. Hän on kirjoittanut myös runsaasti draamaa kuunnelmista musikaaleihin.

Saatavuus

6+ kirjaa saatavilla
1-5 kirjaa saatavilla
0 kirjaa saatavilla

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789510464588
Sidosasu
Kovakantinen kirja
Sivuja
331
Kustantaja
Johnny Kniga