Akateeminen Kirjakauppa ottaa käyttöön uudenlaisen panttikassin – ulkoasun suunnittelee tunnettu suomalaistaiteilija, tavoitteena on kierrättää 10 000 kassia vuodessa

03.09.2018

Akateeminen Kirjakauppa uudistaa 125-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi pakkausmateriaalinsa ja tuo asiakkaidensa käyttöön uudenlaisen panttikassin.

“Haluamme ottaa juhlavuonnamme selkeän askeleen kohti kestävää kehitystä ja tarjota asiakkaille vaihtoehtoisia tuotteita perinteisen muovikassin tilalle. Panttikassin saa kassalla käyttöönsä 3 euron pantilla. Maksun saa takaisin, kun kassi palautuu myymälään. Uusien muovikassiemme pääraaka-aine on puolestaan ympäristöystävällinen sokeriruoko, joka on sataprosenttisesti uusiutuva luonnonmateriaali”, Akateemisen Kirjakaupan toimitusjohtaja Anne Kariniemi kertoo.

Panttikassit toimittaa ja huoltaa Lindström Oy. Yritys haluaa varmistaa sen, että kassit pysyvät käytössä mahdollisimman pitkään.

”Käytetyt ja asiakkaiden palauttamat kangaskassit tulevat Lindströmille pestäviksi. Samalla tarkastamme, onko tuotteissa korjattavaa. Tällä tavoin varmistamme kassin mahdollisimman pitkän elinkaaren ja hyvän kunnon. Kierrätyksen ansiosta panttikassille kertyy myös tarina. Sama kassi on voinut olla käytössä vaikkapa tutulla kirjailijalla ja poliitikolla”, Lindströmin myyntipäällikkö Ilkka Eskola toteaa.

Panttikassin ilmeen on suunnitellut taiteilija Ville Andersson. Andersson vastaa myös Akateemisen uusien muovipussien ja kangaskassien sekä muun pakkausmateriaalin uudesta ulkonäöstä.

”Tuotteiden kuvissa ei ole ajateltu vain käyttötarkoitusta vaan myös Akateemisen historiaa. Toivon että samalla, kun kuvat ovat uusia ja tästä päivästä, ne ovat myös luonnollinen jatkumo Akateemisen tarinaa. Kuvien suunnittelua Akateemiselle Kirjakaupalle voin kutsua unelmatehtäväkseni. Olen lukutoukka, ja tämä on minun pieni kunnianosoitukseni kirjoille ja kannustus kohti lukemisen äärettömän palkitsevaa maailmaa”, Andersson kertoo.

Akateemisen ja Lindströmin tavoitteena on saada vuoden aikana huollettavaksi 10 000 kangaskassia.

Tänä vuonna 125 vuotta täyttävä Akateeminen Kirjakauppa on osa Bonnier-konsernia. Akateemisen juhlavuoden uutuuksia on elokuussa lanseerattu Ystäväklubi, joka kokoaa yhteen kirjojen ystävät eri puolilta Suomea.

170-vuotisjuhlavuottaan viettävällä Lindströmillä työskentelee yli 4 000 ihmistä Euroopassa ja Aasiassa. Konsernin tekstiilivuokrapalvelut parantavat asiakkaiden turvallisuutta, hygieniaa ja yrityskuvaa. Vuoden 2017 liikevaihto oli 358 miljoonaa euroa.

Lisätietoja antavat:

Akateemisen Kirjakaupan markkinointipäällikkö Cia Brandersp. +358 40 557 9934cia.branders@akateeminen.com

Lindström Oy:n myyntipäällikkö Ilkka Eskolap. +358 40 825 9629ilkka.eskola@lindstromgroup.comakateeminen.com/ystavaklubiakateeminen.com/vanklubbvilleandersson.comlindstromgroup.com