Uskollinen lukija

21.06.18
Comments

Uskollinen lukija

Uskollinen lukija

Kun kerran keksin jonkun kirjailijan, varsinkin kotimaisen, minun on enää myöhemmin hyvin vaikeaa sivuuttaa yhtään hänen uutta teostaan. Luen uskollisesti kaiken.

Kaikki saisiot, snellmanit, oksaset, liksomit, lehtolat, tervot, kyröt, nousiaiset, nopolat, nuotiot, hotakaiset, härköset, sipilät, haahtelat, landerit, lindgrenit, mäkelät, tuurit, tammiset, utriot, westöt, kähköset...

Tiedän. Se johtaa joskus pettymyksiin. Se vaatii kauheasti aikaa ja vaivaa, kun kirjailijamäärä kasvaa koko ajan, mutta pitkä ja syvä suhde myös palkitsee.

Vaikka pitää kirjailijan yhdestä teoksesta, seuraavassa ei välttämättä olla enää samalla aaltopituudella, mutta sitä seuraavassa ehkä ollaan. Toivoton uteliaisuuteni kannustaa minua.

Tuttavuuteni Joni Skiftesvikin tuotannon kanssa alkoi vuonna 1983 vavahduttavasta ”Puhalluskukka ja taivaankorjaaja” -esikoisteoksesta. Kolmisenkymmentä – useimmiten merentuoksuista – teosta myöhemmin Joni Skiftesvikin uutuus ”Finlandia City” on uskolliselle lukijalle kuin kotiinpaluu. Omaelämäkerrallinen romaani loksauttelee poikavuosien avaintapahtumat Haukiputaan ulkosatamassa kirjailijan tuotantoon. Tekee mieli aloittaa Skiftesvikin lukeminen alusta.

Virpi Hämeen-Anttilaa olen lukenut ”Suden vuodesta” (2003) saakka ja olin Helsinki-friikkinä heti innostunut, kun hän aloitti amatöörietsivä Karl Axel Björkistä kertovan dekkarisarjan 1920-luvun Helsingistä. Ensimmäinen osa oli vielä hapuilua, mutta nyt Björk seikkailee jo sujuvasti viidennessä osassa. Björk on jo niin tuttu, että sallin hänelle senkin, että hän vierailee uudessa ”Tiergartenin teurastajassa” selvittämässä murhan Berliinissä. Björk on kaveri, jolle toivoo hyvää ja Berliinin reissu edistää hänen uraansa. Huomasin jopa viimeksi Rikhardinkadun kirjastossa käydessäni miettiväni, mahtaako se olla Björkin kotikirjasto.

Olli Jalosen kanssa olen joskus ollut helisemässä. Olen aina tunnistanut ja tunnustanut Finlandia-palkitun Jalosen lahjakkuuden ja olen lukenut häntä uutterasti, mutta välillä meillä on ollut puisevampia kausia, johtuen varmasti lukijasta. ”Taivaanpallo” huitaisi menneet syrjään. En olisi voinut olla enempää riemuissani liikuttavaa huipputeosta lukiessani. Olo oli alusta asti turvallinen, sillä tiesinhän jo, että Olli Jalonen osaa, ja nyt hän puhutteli juuri minua. Pitkä matka oli kannattanut.

Helena Liikanen-Renger on ehtinyt kirjoittaa vasta kaksi kirjaa, mutta entisenä työkaverina hän kuuluu uskollisen lukijan ehdottomiin seurattaviin. Toinen teos, ”Mon amour. Ranskalaisen parisuhteen jäljillä”, on tasapuolinen ja tarkkavaistoinen pohdiskelu ranskalaisen ja suomalaisen elämäntavan ja arvojen eroista ja yhtäläisyyksistä. Viehättävän moniulotteinen ja hyvin kirjoitettu teos.

Mojo Erämetsän ”Aikamatkakuvia Helsingistä” on kekseliäs valokuvakirja, joka rinnastaa kaupungin historian ja nykyisyyden. Kolmannen polven helsinkiläisen asiantunteva teksti on niukkaa, mutta osuvia ja yllättäviä yksityiskohtia esiin nostavaa. Kiinnostavan erilainen esikoiskirjailija. Seurattaviin.

Ruotsalainen Håkan Nesser kirjoittaa pettämätöntä tasalaatua. Uusin ”Elävät ja kuolleet Winsfordissa” ei ole perinteinen dekkari, vaikka yksi ruumis tuleekin. Kyse on hienovaraisesta jännityksestä, josta enin osa tapahtuu henkilöiden päässä. Enteitä, merkkejä, ilmassa roikkuvaa uhkaa nummilla. Hui, miten ihanaa.

Ja vielä viimeinen vinkki. Jos pitää Jyrki Lehtolan kolumneista, innostuu varmasti myös samantyyppisesti kirjoittavan Mäntyniemen herran teoksesta ”Vuoteni, elämäni. Päiväkirjat 2013–2018”. Varoitus! Ironinen satiirifarssi Sauli Niinistön yksinäisestä hapuilusta aiheuttaa itsekseen hihittelyä, mikä saattaa häiritä herkimpiä vieressäolijoita.

Mutta, lukekaa itse.

Terhi Hyvärinen

Kirjoittaja on kirjallisuuden maisteri ja kulttuuritoimittaja, jonka intohimona ovat kauden uutuudet ja kotimainen kirjallisuus

Liittyvät tuotteet

  • Yön sydän on jäätä
    Hämeen-Anttila Virpi
    990