Oodi kirjavuodelle

27.12.18
Comments

Oodi kirjavuodelle

Vuosi 2018 on ollut tavattoman hieno kirjavuosi. Monipuolista ja korkeatasoista luettavaa on riittänyt minullakin ihan jonoksi – tai siis pinoiksi – asti.

Otetaanpa esimerkiksi Finlandia-ehdokkaat. Ne ovat tällä kertaa todella kiinnostavia ja lukemaan houkuttelevia kaikki. Edellisenä vuonna sen sijaan minulta jäi suurin osa esimerkiksi kaunokirjallisuuden ehdokkaista lukematta, koska ne olivat minulle liiankin uudistavia ja kokeellisia, paitsi voittaja, Juha Hurmeen ”Niemi”.

Ehdokkaat ovat lukijalle merkittäviä. Tämän vuoden valitsija Seppo Puttonen muistutti Finlandia-puheessaan aiheellisesti, että kyse ei ole kilpailusta, jossa voittaja palkitaan, vaan prosessista, joka nostaa vuosittain esille mielenkiintoisinta kirjallisuutta. ”Tähän mennessä se on kohottanut valokeilaan yhteensä 238 teosta, jotka kaikki ovat olennaisilta osiltaan kuvanneet kirjallisuutemme, yhteiskuntamme ja asenteidemme muuttumista”, Puttonen kehui.

Kari Hotakaisen kirja ”Tuntematon Kimi Räikkönen” ei ollut ehdolla tietokirjallisuuden Finlandiaan, mutta silti se on rikkonut ilahduttavasti kaikki mahdolliset myyntiennätykset. Hotakaisen kirja on tärkeä, sillä se saa varmasti lukemisen pariin myös niitä ihmisiä, jotka eivät yleensä hirveästi lue. Eivätkä he tule pettymään. Kirja on helppolukuinen, mutta kuitenkin kirjallinen.

Jotkut ystäväni nassuttivat, etteivät aio Kimi-kirjaa lukea, koska urheilu ja varsinkaan autourheilu ei kiinnosta. Mutta kannattaa vielä miettiä, sillä Hotakainen kirjoittaa etenkin ihmisistä – ja formuloistakin ilman urheilukliseitä.

Minä tosin lukisin Hotakaista, vaikka hän kirjottaisi kauppalistan kansien väliin.

Luin juuri toisenkin elämäkerran, joka on arvostetun kirjailijan tekemä. Se on August-palkinnolla aateloidun Carl-Johan Vallgrenin kirjoittama ”Mikael Persbrandt. Muistini mukaan”. Vauhdikas elämäkerta suorastaan rypee rehellisyydessä kertoessaan tähtinäyttelijän päihteisestä elämästä ja erheistä. Koska en ole Persbrandtin elämää ja uraa erityisemmin seurannut, luin tilitystä kuin parastakin fiktiota.

Suositeltava on myös Teemu Luukan ”New Yorkin uhmatar. Tyyni Kalervon ja ikonisen metropolin tarina”, joka kertoo vuonna 1924 New Yorkiin laittomasti tulleen ammattitaidottoman neitokaisen tiestä yrittäjäksi ja kapakoitsijaksi kieltolain aikaan. Samalla se kertoo siirtolaisten arkielämän selviytymiskeinoista ja miljoonakaupungin, erityisesti Harlemin, kehityksestä ja muutoksista 20-luvulta näihin päiviin. Tyyni Kalervo piti ravintoloita New Yorkissa yli 60 vuotta, niistä tunnetuimpana Little Finland.

Eeva Lennonin ”Eeva Lennon, Lontoo” ei ole yhtä säkenöivää tekstiä, mutta silti se on kiinnostavaa ajankuvaa ja journalismin historiaa – ainakin näin toimittajan näkökulmasta. Kukapa ikäiseni ei muistaisi niitä raportteja Pariisista ja Lontoosta, ja sitä ääntä: ”Täällä Eeva Lennon, Lontoo.”

Kirjavuoteeni liittyi myös hauska Helmet-lukuhaaste. Kirjoja ei tarvinnut lukea kuin 50, mutta jokaisen piti täyttää määrätty ehto, kuten että teos on maahanmuuttajan kirjoittama. Lukuhaaste paljasti joitakin vinoumia lukemisessani. Esimerkiksi sen, että en näemmä luekaan balttilaisia kirjailijoita juuri yhtään. Odotan kiinnostuneena myös ensi vuoden haastetta ja sen lukemista monipuolistavaa vaikutusta.

Kaikkiaan mahtava kirjavuosi, jonka kruunasi keskustakirjasto Oodin avaaminen Helsingissä! Siitä sietää olla ylpeä, iloinen ja jopa liikuttunut. Kirja on nostettu kunniapaikalle ja lukijat ovat asettuneet luontevasti sen ääreen.

Terhi Hyvärinen

Kirjoittaja on kirjallisuuden maisteri ja kulttuuritoimittaja, jonka intohimona ovat kauden uutuudet ja kotimainen kirjallisuus

Liittyvät tuotteet

  • Niemi
    Hurme Juha
    2990
  • Tuntematon Kimi Räikkönen
    Hotakainen Kari
    2690