Elämä kirjoissa ja kansissa

04.05.18
Comments

Elämä kirjoissa ja kansissa

Elämä kirjoissa ja kansissa

Elämäkerrat ja muistelmat ovat mukava kirjallisuudenlaji. Kaunokirjallisesti vähän huonompikin teos käy lukijalle, jos kohdehenkilö tai aikakausi kiinnostaa.

Elämäkerta on juhlava sana. Se kalskahtaa kovilta kansilta ja tärkeiltä teoilta, joita on syytä jakaa opiksi. Onneksi muistelmat on kotoisa, keinutuolin narahtelulta kuulostava ilmaus. Omaelämäkerrallinen taas kuulostaa sepitteeltä, jossa on siteeksi totta.

Elämäkerrat ovat siis kirjavaa joukkoa faktan ja fiktion välissä, mutta aina ne ovat kiinnostaneet. Ensimmäiset elämäkerrat kaiverrettiin kiveen tai painettiin nuolenpääkirjoituksella savitauluihin.

Ja aina lukija saa niistä jotain. Esimerkiksi pöyhkeä omaelämäkerran kirjoittaja tulee paljastaneeksi itsestään huomattavan paljon, jos hän kehuu itseään häpeämättömästi tai käyttää kirjaansa pikkusieluisen koston välineenä. Hieno laji huononakin.

Minä tulin juuri lukeneeksi Dick Porterin ja Kris Needsin ”Mustaa valkoisella. Blondie” -teoksen, koska fanitin tyttösenä bändin laulusolisti Debbie Harrya. Kirjasta paljastui, että pörhistellessäni Deborahin kuva paidanrintamuksessa, idolini vietti huumehörhön epämääräistä elämää, jota ei, pöyristyttävää kyllä, tuntunut vieläkään katuvan. Jahas.

On aina mielenkiintoista päästä kulisseihin, kun on seurannut jotakuta vain etäältä, esimerkiksi median tai teosten kautta. Parhaat elämäkerrat tuovat esiin kokonaisen ihmisen ja hänen äänensä kuuluu aitona.

Rauli Badding Somerjoen kappaleet soivat radiossa koko teini-ikäni, joten luin Jukka Rajalan perusteellisen ”Kaita polku. Rauli Badding Somerjoen tarina”. Elämäkerrasta tuli esiin vaatimaton ja esiintymistä kammoava, erityisherkkä taiteilija, jonka laulutaito ja erityisesti kyky tulkita, olivat aikanaan Suomen huippua. Hyvin ailahteleva persoona, joka olisi voinut olla onnellisempi sarjakuvataiteilijana. Kiinnostavaa.

Vuoden 2017 lopulla ilmestynyt Alexander Stubbin ja Karo Hämäläisen ”Alex”-teos sattui käsiini vasta nyt ja pääsin ministeriauton takapenkille, tapahtumiin, jotka ovat tuoreessa muistissa. Avoimen ja rehellisen tuntuinen teos, jossa Hämäläinen tavoittaa saumattomasti Stubbin ilmaisun.

Samoin Tuula Nieminen kirjoittaa vetävästi ja Virpi Miettisen kuuloisesti hyväuskoisen kauneuskuningattaren onnesta ja epäonnesta. Enpä ennen ”Tuhma prinsessa. Selviytymistarina” -kirjan lukemista tiennyt tämän aikansa kestojulkkiksen menneisyydestä formulakuvioissakaan.

Nadia Muradin ”Viimeinen tyttö. Olin Isisin vankina” järkytti ja puistatti. Siinä uhri oli mukana pakotettuna.

Valinnanvaraa lukijalla on nyt totisesti riittämiin kevyestä vakavaan.

Pertti J. Rosilan kuumottavat paljastukset ”Arkadianmäen kirstunvartijassa”, Salla Leponiemen ”Jumalainen kipuna. Laulajatar Hanna Granfeltin ihmeellinen elämä”, Lauri Karénin salaperäinen ”Aatos Erkko. Yksityinen valtiomies”, Hentilä-Kalliokoski-Viita: ”Uuden ajan nainen. Hilja Pärssisen elämä”…

Aivan erityisenä tämän kevään teoksista pidän Thore D. Hansenin kylmäävää ”Sihteeri. Joseph Goebbelsinpikakirjoittajan perintö” -muistelmateosta. Natsijohtajia palvelleen pikakirjoittaja Brunhilde Pomselin tarina saa miettimään, miksi historia usein toistaa itseään. Miten helposti ihmiset sulkevatkaan silmänsä, kunhan vain Oma Elämä menee jotenkin eteenpäin.

Terhi Hyvärinen

Kirjoittaja on kirjallisuuden maisteri ja kulttuuritoimittaja, jonka intohimona ovat kauden uutuudet ja kotimainen kirjallisuus

P.S. En malta olla antamatta vielä yhtä lukusuositusta. Olli Jalosen romaani ”Taivaanpallo” on loistelias mestariteos! Se tosin ei ole elämäkerta, vaikka siinä esiintyykin tähtitieteilija Edmond Halley suuressa osassa. Se vie mukanaan ja siinä on maailman sympaattisin päähenkilöpoika.