Back to the Sixties

29,90 €

Osta verkkokaupasta

Kuvaus

1960-luku päättyi monen aikalaisen mielestä The Beatles -yhtyeen hajoamiseen. Suuret ikäluokat yrittivät aikuistua ja seuraavat sukupolvet löysivät itselleen uudet idolit.Mutta sixties-musiikki ei suostunut poistumaan näyttämöltä.

Se siirtyi ketterästi vinyyliltä CD-levyille ja jatkoi elämäänsä oldies-radiokanavilla ja nostalgiakonserteissa. 1990-luvun alussa Sotkamon Katinkultaan kokoontui joukko 60-luvun muusikoita "jammailemaan ja pitämään hauskaa", kuten asia silloin ilmaistiin.Entiset teini-idolit ja heidän ihailijansa kohtasivat toisensa Sotkamon yössä ja huomasivat, että vanha rakkaus oli yhä elossa ja voi hyvin. Muusikkokaverit tapasivat vuosien jälkeen toisensa ja päättivät perustaa vanhat bändit uudelleen. Kukaan ei enää puhunut eläkkeelle jäämisestä.

Katinkullassa nähtiin Hector, Pave Maijanen, Kirka ja Pepe Willberg. Danny palasi rock'n'roll - juurilleen. Suomen ensimmäinen rautalankabändi The Strangers esiintyi jälleen. Ande Päiväläinen matkusti Milanoon ja haki The Renegades -yhtyeen Sotkamoon. Donovan halusi laulaa Palkkasoturin Heikki Harman kanssa. Ja tämä oli vasta ensimmäinen luku. Unohtumaton sukupolvikokemus Katinkullassa tapahtui kolme vuosikymmentä sitten ja tarina jatkuu edelleen.

Nyt kun sanotaan, että tämän päivän 70 vuotias on - kertojasta riippuen - eilisen kuusi- tai viisikymppinen - Back to the Sixties on tarina ja todiste siitä, miten ikä on vain numero ja all you need is love!

P.S. Ja Paul McCartneyn maailmankiertue jatkuu...

Saatavuus

6+ kirjaa saatavilla
1-5 kirjaa saatavilla
0 kirjaa saatavilla

Helsinki

Tapiola

Turku

Tampere

ISBN
9789523730816
Sidosasu
Kovakantinen kirja
Sivuja
350
Kustantaja
Readme.fi