Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaat 2019

Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaat 2019

Vuoden parhaalle suomeksi kirjoitetulle esikoisteokselle myönnettävä Helsingin Sanomien palkinto on edennyt finaalivaiheeseen. Tänä vuonna esikoisia ilmestyi 70, ja palkinnon raati nosti niistä esiin kymmenen hienoa ehdokasta: seitsemän romaania, kaksi runoteosta ja yhden esseekokoelman.

Palkinto, 15 000 euroa, jaetaan 14. marraskuuta. Tunnustus jatkaa vuosina 1964–1994 myönnetyn J.H. Erkon esikoiskirjapalkinnon perinnettä.

Sinikka Huuskon runoteos Suolaruusu (Kulttuurivihkot, 2019) ei valitettavasti tällä hetkellä kuulu Akateemisen Kirjakaupan valikoimiin, joten se puuttuu listalta.
View as Ruudukko Luettelo
per sivu
Aseta nouseva järjestys
  1. Laitinen J. P.Sidottu suomi
    2990
    Täytyy elää kuin opettaa. Henry Qualia, yliopistomaailmasta syrjään siirtynyt filosofi on suuren läpimurron kynnyksellä. Hänen kehittelemänsä fiktiivisen ihmisen teorianolisi tarkoitus vapauttaa mielen ja muistin äärettömät mahdollisuudet maailmassa, joka niitä niin hankalasti rajoittaa. Mutta työ ei ole valmis, sen saa Henry huomata. Hän saa aam...
  2. Kaihovaara RiikkaSidottu suomi
    2990
    Ovatko kansallispuistot luonnon museoita, jotka esittelevät täydellisen maiseman? Voiko entinen kaatopaikka olla luontokohde? Mitä suhteemme luontoon kertoo meistä itsestämme? Villi ihminen on vimmainen tutkimusretki luontosuhteemme hetteikköön. Yritämme epätoivoisesti hallita villiä luontoa ja sen kaaosta, ja samalla kavahdamme omaa epätäydelli...
  3. Kauhanen MaijaSidottu suomi
    2990
    Raju esikoisromaani koulupihan armottomista jakolinjoista ja ystävyyden ihmeestä. Inkku, Karla ja Ilmo ovat lahjakkaita koululaisia ja keskiluokkaisten perheiden toivottuja lapsia 90-luvun Suomessa. Mutta koulupihan julmassa maailmassa kaikista kolmesta tulee tahoillaan pohjasakkaa. Peruskoulun jälkeen he pakenevat Helsinkiin arvostettuun Eliitt...
  4. Teittinen JouniSidottu suomi
    2790
    Sydäntasku on eleginen runoteos lapsuudesta, sen jäljistä ja jäljettömyydestä. Siitä, miten jotakin on tapahtunut ja jäänyt sijoilleen, koteloitunut elämän virtaavaan kylkeen. Sillä sellaista on lapsuus. Aina jo ohi ja silti, jossain, antaa odottaa. Joskus se jää kiertämään kuin koneistoon irronnut osa, karannut kotieläin, haaskalle palaava unett...
  5. Alenius ArsiSidottu suomi
    2890
    Ilkikurinen ja älykäs esikoisromaani.Arsi Aleniuksen esikoisteos on romaani toimittajan juttukeikasta Villa Alphaan, elämyspuistoon, jossa keski-ikäiset pääsevät elämään nuoruuden uudelleen. Romaani laskostuu auki kerroksittain ja rakentaa samaan aikaan hyytävän ja koomisen kuvan tästä ajasta ja sen ihmistä.Arsi Alenius on kirjoittaja, joka on opis...
  6. Torvalds LeoSidottu suomi
    3190
    Leo Leksan ura teatterimaailmassa on urkeamassa, hän pääsee kirjoittamaan näytelmää Kustaa Vaasasta Metsäteatteriin. Se ei vain oikein etene, syynä on ehkä uskonpuute, mutta se ei ole Leksan ainoa ongelma. Leksan suuri jaakopinpaini on ymmärtää biologista elämää, sukupuolta ja suvullista lisääntymistä. Se ja paikallaan junnaava kirjoittaminen a...
  7. Vähäpesola AinoSidottu suomi
    2890
    Autofiktiivinen romaani naiseudesta, joogasta, seksistä, Edith Södergranista, vaikeista asennoista ja elämästä setien rakentamassa maailmassa. Nerokkaan kaunis ja ikiaikaisen viisas kirja. Kuin Knausgård, mutta 24-vuotias nainen! Aino Vähäpesola on kustannustoimittaja, joka valmistelee gradua Edith Södergranin runoista.
  8. Huttunen KatriinaSidottu suomi
    2990
    Mutta suurin kaikista on suru Naisen tytär on tehnyt itsemurhan. Selviää, että masennukseen sairastunut tytär on lunastanut apteekista kahtena peräkkäisenä päivänä kaikki hänelle määrätyt reseptilääkkeet. Minkäänlaista viestiä tytär ei ole jättänyt. Mikään äidin elämässä ei enää koskaan ole kuten ennen. Suru on tullut hänen elämäänsä jäädäkse...
  9. Laakso LauraSidottu suomi
    2990
    Laura Laakson kielellisesti loistelias esikoisromaani Mrs. Milkyway sukeltaa lentoemännän sielun syvyyksiin, hänen inhimillisiin pelkoihinsa ja hurjiin fantasioihinsa: mitä tapahtuisi, jos tutut rutiinit ja luonnonlait mullistuisivat kesken juomatarjoilun? Romaani on yhtaikaa sekä vakava että leikkisä, sekä syvällinen että pinnallinen; itku ja naur...
View as Ruudukko Luettelo
per sivu
Aseta nouseva järjestys