Akateeminen Kirjakauppa avaa uuden myymälän Jyväskylään Kauppakeskus Seppään

Akateeminen Kirjakauppa avaa lokakuussa 2017 uuden myymälän Jyväskylään, Kauppakeskus Seppään.

Akateemisen Kirjakaupan Jyväskylän myymälään tulee laaja valikoima eri alojen kirjallisuutta, niin kauno-, tieto- kuin lasten- ja nuortenkirjallisuutta pääosin suomen- ja englanninkielisenä. Myös pokkarit eri kielisinä ovat luonnollisesti osa myymälän kirjavalikoimaa. Lisäksi valikoimaan kuuluu kattava kokonaisuus paperituotteita.

”Akateeminen Kirjakauppa palaa Jyväskylään 20 vuoden tauon jälkeen. Kauppakeskus Seppä vastaa sijanniltaan, kehitysnäkymiltään sekä kokonaistarjonnaltaan edellytyksiämme kauppapaikalle”, sanoo Akateemisen Kirjakaupan vt. toimitusjohtaja Anne Kariniemi.

Vuonna 1893 perustettu Akateeminen Kirjakauppa on laajan valikoiman kirjakauppaketju, joka korostaa monipuolista kirjallisuutta sekä lukemisen tärkeyttä. Akateeminen Kirjakauppa on ollut osa Bonnier-konsernia lokakuusta 2015 lähtien.

Jyväskylän Seppälän alueelle Prismakeskuksen yhteyteen syksyllä 2017 avautuvan kauppakeskuksen 24 000 m2:n kokonaisuus tarjoaa asiakkailleen laajan muotiin, urheiluun ja vapaa-aikaan keskittyvän valikoiman. Keskukseen tulee myös monipuolinen ravintola- ja kahvilakokonaisuus, joka tuo kokonaan uusia ajanviettomahdollisuuksia Jyväskylään. Kauppakeskus Sepän odotus vuotuisesta kävijämäärästä on 5,5 miljoonaa.


Lisätietoja:
Akateeminen Kirjakauppa
Anne Kariniemi, vt toimitusjohtaja p. +358 40 565 4517
anne.kariniemi@akateeminen.com

LähiTapiola Kiinteistövarainhoito
Jussi Roine,  p. +359 400 680 116
jussi.roine@lahitapiola.fi

Etuja Stockmannin kanta-asiakkaille

Tutustu ajankohtaiseen kirjauutuuteen

Akateemisen lahjakortti